LIL’ JIMMY REED WITH BEN LEVIN – Back To Baton Rouge
(Nola Blue NB23)
Nola Blue Recordsin tuoreen julkaisun arkkitehti on ollut pianisti Ben Levin. Levyn tuottajana ja taustamuusikkona toiminut Levin tuo parrasvaloihin jo uransa ehtoopuolella olevan 84-vuotiaan kitaristi/harpisti Lil’ Jimmy Reedin. Tuloksena tästä on syntynyt levyllinen perinnetietoista downhome-bluesia.
Levin on Cincinnatista, Ohiosta kotoisin oleva 23-vuotias pianisti/laulaja, joka on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt tehdä nousujohteista uraansa useampia vuosia. Hän on aloittanut keikkailemaan 15-vuotiaana ja levyttänyt omissa nimissään peräti neljä albumia. Lil’ Jimmy Reed (Leon Atkins) taas kuuluu bluesin veteraaniosastoon, jonka ura alkoi jo varhain, mutta vaikutuspiiri pysyi lähinnä paikallisella tasolla keikkailun keskittyessä Baton Rougen ja lähialueiden klubeihin. Vuosien 1972–1992 aikana mies oli musiikkikuvioista syrjässä luoden uraa armeijan palveluksessa. Levytyksiä ei tiettävästi ole tehty ennen vuotta 1996, jolloin artistin debyyttialbumi ”School’s Out” (Vent) ilmestyi. Tämän lisäksi 2000-luvulla on syntynyt kolme muuta julkaisua, joista kaksi on livelevyjä. Laulajan keikkapaikat ovat laajentuneet aina Eurooppaa myöten, vaikka mitään isompaa läpimurtoa ei missään vaiheessa olekaan tapahtunut. Erityisesti kotimaassaan hän on jäänyt varsin tuntemattomaksi artistiksi.
Levinin ja Reedin tiet kohtasivat viime vuonna pianistin uusimman Vizztone-CD:n ”Take Your Time” äänityssessioissa, joissa Lil’ Jimmy vieraili (mukana olivat myös mm. Chicago-bluesin kovat nimet basisti Bob Stroger ja kitaristi Lil’ Ed Williams). Kemiat kohtasivat ilmeisen hyvin, koska Levinille jäi itämään idea kokonaisen albumin tekemisestä yhdessä, mikä sitten toteutuikin. Mukaan pianisti värväsi isänsä Aron Levinin kitaraan, Walter Cashin bassoon ja Ricky Nyen sekä Shorty Starrin rumpuihin, Levinin itse toimiessa pianistina ja CD:n tuottajana.
Kiekon 10 sävelmästä puolet on lainabiisejä, joista kolme on miehen musiikillisen esikuvan, Jimmy Reedin tuotannosta napattu. Alkuperäiset kappaleet nivoutuvat saumattomasti muun materiaalin sekaan. Albumin avaava Down In Virginia antaa hyvän yleiskuvan siitä, millaista musiikkia se sisältää: leppoisaa vanhan liiton bluesia, jonka tyylilliset jäljet johtavat vahvasti Jimmy Reedin ja Slim Harpon suuntaan Louisiana-Chicago -akselille. Minään Jimmy Reed -kloonina häntä ei voi kuitenkaan pitää, vaikka inspiraatio eniten sieltä suunnalta tuleekin.
Miehen kitaransoittotyyli on kokonaisvaltainen ja soolot ovat lyhyitä ja napakkoja. Soundi on puhdas ja terävä. Harpun suhteen taas ei välttyä vertailusta Jimmy Reediin. Se soikin pääasiassa korkealta ylärekisteristä. Reedin hieman käheä ja äänialaltaan rajoittunut lauluääni on vielä ikään peilaten suhteellisen hyvässä kunnossa. Tulkitsijana häntä ei voida pitää erityisen persoonallisena.
Biiseistä voisi erikseen nostaa vielä esille hitaan bluesin They Call Me Lil’ Jimmy. Se on sanoituksiltaan omaelämänkerrallinen ja valaisee mm. sitä, miten hän on taiteilijanimensä saanut. Vuonna 1958 Atkinsin kerrotaan joutuneen lennosta paikkaamaan Jimmy Reediä keikalla tämän ollessa liian humalassa esiintyäkseen. Keikka meni ilmeisen hyvin ja mies saikin itselleen sen perusteella uuden nimen. Niin ikään kiekon nimibiisi, leppoisasti keinuva swamp-blues Back To Baton Rouge sisältää paljon miehen elämäntaipaleen viisauksia. Albumin päättävä Slim Harpon Mailbox Blues kulkee alkuperäistä mukaillen maukkaalla rumbarytmillä ja tuo mukavaa vaihtelua kokonaisuuteen.
Mitään musiikillisesti uutta CD ei luonnollisesti pyri edes tarjoamaan. Lil’ Jimmy Reedin tyyli on pysynyt uran ajan muuttumattomana ja sama meininki jatkuu myös tällä julkaisulla. Tämä on huomioitu niin tuotantopuolella kuin säestävän bändin toiminnassa. Viisas päätös on ollut myös olla venyttämättä CD:n kestoa. Reilu 35 minuuttia on aivan passeli pituus tämän tyyliselle perinnekattaukselle.
Laadukkaita blues-julkaisuja markkinoille tuovan NOLA Bluen julkaisema albumi varmasti nostaa Lil’ Jimmy Reedin profiilia erityisesti hänen kotimaassaan. Jos levytykset loppuvat tähän, kuten artisti on vihjaillut, on se varsin tyylikäs päätös myös miehen levytysuralle.
J-P Berg
(julkaistu BN-numerossa 3/2023)
